Wednesday, December 19, 2012

aina mielessä - matka

Edellisestä reissusta on aikaa kolmisen kuukautta ja tekee mieli jo uudelle matkalle.
Uudesta reissusta haaveilu tapahtuu yleensä jo paluulennolla.
 
Ainakin ajatuksen tasolla houkuttaisi joskus lähteä pakoon joulurumbaa.
Sitä kaikkea hössötystä, joka tehdään yhden päivän ja illan vuoksi.
Veikkaan et muutama muukin kauppakeskusten jouluryysiksissä puikkelehtiva
 ajattelee salaa samoin.
Voisi olla aika helpottavaa päästä kaikista velvotteista.
Lumenkolausvuoro mukaanlukien.
Tosin lapset voi olla eri mieltä asiasta.
Ainahan aiheesta voi kuitenkin haaveilla :)

Itse tykkään pienistä ja kompakteista kohteista.
Ei liikaa nähtävää ja lyhyet etäisyydet on plussaa.
Niin ja tietysti lämpö.
Malta voisi olla juuri sellainen.
Riittävän pieni, mutta kuitenkin monipuolinen.
Rantalomaa ja kulttuuria :)
Bonuksena samaan reissuun voisi yhdistää Sisilian.
Lento sinne kestää Maltalta vain n.45min., tai vaihtoehtoisesti laivallakin pääsee.
Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ihan täydellistä.


kuva:andavotravel.com
kuva:pienimatkaopas.com
kuva:wikipedia


kuva:finnmatkat.fi
 
kuva:finnmatkat

Hienoja maisemia, näitä olis kyllä ilo valokuvailla!
Tätä joulua ei enää karkuun pääse ja ensi kesän matkakin on vasta haave.
Toivottavasti se ei jää siihen, kun kohdekin on jo tiedossa.

Hei jaksamista joulukiireisiin!



 

No comments:

Post a Comment