Thursday, October 6, 2011

Muutaman euron taikaa

Tämä kuuluu taas sarjaan kirpputorilöytöjä.

Tällä kertaa ajaa hurautin Klaukkalaan katsastamaan Viirin Kirppis-nimisen itsepalvelukirpputorin. Tämä löytyy osoitteesta Yrittäjäntie 9.
Ei ollut mikään ihan pieni kirpputori, vaan suurehkosta hallista oli kyse. Huonekaluille ja kirjoille oli pyhitetty oma osastonsa.
Myös jonkin verran uutta tavaraa oli myynnissä.

Vanhat täkit ovat mielestäni sympaattisia. Jo valmiiksi ihanan pehmeiksi kuluneita.
Niitä olen koittanut metsästellä jo aiemmilla kirpputorireissuilla,  mutta harvassa ovat olleet. Ei tarvinnut kauaa ihmetellä kun tämä kukkapeitto lähti matkaan. Kokonaisella 3€ hinnalla.
Pellavaiset tyynynpäälliset ovat aiempi parin euron löytö kirpputori Akselista.


Mukaan tarttui myös Marimekon uuden uutukainen tuikkukuppi. Niitähän ei koskaan voi olla liikaa. Korkkaamaton Tikkurilan harmony-sisustusmaalipurkkikin
vaihtoi omistaja varsin kohtuulliseen hintaan. Mitähän sillä maalaisi?

Vanhoja astioita tai lasitavaraa oli harmillisen niukasti tarjolla.
Niitä taitaa olla parempi metsästellä Riihimäki-Hämeenlinna akselilta.
Jos mieleen tulee hyviä käymisen arvoisia kirpputoreja, niin huikatkaa
ihmeessä!

Huomenna on taas perjantai :)
Akan ja minun iloinen jälleennäkeminen. Katsotaan mihin se tällä kertaa johtaa.
Autoni takaluukussa odottaa jo seuraava projekti. Ukko?

Elämänkumppanikin tositarkoituksella on vihdoin löytynyt.
Tällä viittaan keittiön lamppuun, joka on vihdoin hankittu.
Jippii ja jihhuu!!!
Vanha lamppu otettiin ajoissa pois, joten iltapalat on nautittu kynttilänvalossa.
Ihmeen hyvin on pärjätty ilman lamppuakin ja tila näyttää ihanan avaralta.
Jospa viikonlopun aikana uusi lamppu saataisiin kuitenkin paikalleen.

Luvassa siis turinaa Akasta, mahdollisesti Ukosta ja elämänkumppanista tositarkoituksella.



No comments:

Post a Comment